Skip to content

Vuoden Räyhäisin keikka nähdään heinäkuussa Viikissä, kun koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus esiintyy CoolHead LIVEn kesäkeitaalla. Liput keikalle nyt myynnissä Tiketissä!

Lauantai 22.7.2023

HEVISAURUS

Vuoden Räyhäisin keikka nähdään heinäkuussa Viikissä, kun koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus esiintyy CoolHead LIVEn kesäkeitaalla. Liput keikalle nyt myynnissä Tiketissä!

Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme kahdeksasta Hevisauruksen albumeista on yltänyt kultarajoille, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat –esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa.

Uusin studioalbumi Mikä minusta tulee isona? julkaistiin syyskuussa 2017 ja uuden albumin nimeä kantava jurahevimusikaali sai ensi-iltansa Linnanmäen Peacock-teatterissa. Musikaali on saanut osaltaan hyvin positiivista palautetta tarinastaan. Mikä minusta tulee isona? kannustaa kaikenlaisen tekemisen arvostamiseen ja omien unelmien kuuntelemiseen ja tavoittelemiseen. Yhtye on tehnyt aikaisemmin neljä samanmoista musikaalia vuosina 2010, 2011, 2012 ja 2013.

Hevisaurukset ovat herättäneet mielenkiintoa myös Yhdysvalloissa ja muualla maailmalla. Muun muassa Argentiinassa soittava yhtye Hevisaurios sai palkinnon parhaasta lasten levystä Gardel Music Awardissa vuonna 2013. Hevisauruksesta onkin hyvää vauhtia kasvamassa kansainvälinen ilmiö, eikä saurusten hevihuuto jää pian keneltäkään kuulematta!

AIKATAULU
12.00 – Ovet
13.00 – Hevisaurus


OSTA LIPUT

Liput ennakkoon Tiketistä 30,00 € / Liput ovelta 33,00 €, mikäli jäljellä.

CoolHead LIVE

Keikka CoolHeadin tunnelmallisella terassilavalla.

Tapahtumaan on esteetön pääsy
Osoite: Koetilantie 1 00790 Helsinki


Ihmisiä kuuntelemassa musiikkia ja nauttimassa auringosta CoolHead LIVE -terassilla. (Heinäkuu 2021)

CoolHead LIVE

Tänä kesänä kolmatta kertaa järjestettävä CoolHead LIVE -konserttisarja tuo Helsingin Viikin luonnonsuojelualueen kupeeseen musiikin, auringonpaisteen, pienpanimo-oluen sekä korkealaatuisen ruoan juhlaa. Trooppisen puutarha Gardenian uniikkiin ympäristöön kohoavalla, reilusti yli tuhat henkeä vetävällä tapahtuma-alueella nähdään heinäkuussa monipuolinen sekoitus kotimaisia ja ulkomaisia artisteja jazzista metalliin. CoolHead LIVEn kesän ohjelmisto julkaistaan kevään aikana.